|
HÄÄT
LAPSET
POTRETIT
TAPAHTUMAT
YO
HAUTAJAISET
YRITYKSET
HINNASTO
|
Vainajan siunaus
ja hautaaminen
Omaisille
ja läheisille
rakkaan ihmisen kuolema on raskasta ja vaikeaa aikaa.
Valokuvat rakkaan siunauksesta ja hautaamisesta ovat
viimeiset
muistot maanpäällisestä vaelluksesta ennen
tuonpuoleiseen menoa. Kuvat ovat tärkeitä muistoja
surun
kanssa elämisessä.
Valokuvaajan on toimittava hienotunteisesti ja kunnioittavasti omaisten
suriessa heidän läheisensä poismenoa.
Kuvaus
suoritetaan omaisten toiveiden mukaan
häiritsemättä
siunaamista.
Valokuvaaja pukeutuu kuvaustilanteen vaatimalla arvokkuudella.
Kuvat ovat saatavana valokuvina, valmiiksi koottuina
muistokansioina tai valokuvatiedostoina.
Hautauksen
muistilista.
- suruviesti
läheisille
- hautauslupa (lääkäriltä todistus)
- papin, siunausajan- ja paikan sekä hautapaikan varaus
kirkkoherranvirastosta
- hautaustoimistossa asiointi
- papin tapaaminen ja siunaustilaisuuden suunnittelu sekä
musiikki
(kanttorin kanssa sovitaan)
- valokuvaajan varaaminen ja kuvauksesta sopiminen.
- muistotilaisuuden suunnittelu
- tila ja tarjoilu muistotilaisuutta varten
- valokuva vainajasta, muistopöytä (kuva, kukkia,
kynttilöitä)
- hautajaisiin kutsuminen, mahdollinen kuolinilmoitus lehteen
- kukkavihkot
- suruliputus
- hautajaisten jälkeen: perunkirjoitus (virkatodistus
perunkirjoitusta varten)
- muistomerkin hankinta (seurakunta asettaa haudalle
väliaikaisen
ristin)
- kiitoskirjeet (kiitoksen voi julkaista myös
lehdessä)
- haudanhoitosopimus (seurakunnan kirkkoherranvirastossa)
|
|